Käsi ylös jos jonkun muunkin mielestä elämän noloimpia hetkiä on kun puhelin pärähtää soimaan koulussa (tai muussa vastaavassa paikassa jossa mielellään vallitsee täysi hiljaisuus mutta joka on täynnä ihmisiä) ja soittoäänenä on sattumoisin Pokemon-tunnari tai muu yhtä hyvä biisi.
Vaikka soittoääntä ei olisikaan lainattu lastenohjelmasta (vaikka se olisikin maailman paras sellainen) on silti tärkeä valita hyvä soittari. Musiikkimaku on nimittäin sellainen asia, josta helposti syntyy keskustelua. Toinen tykkää toisesta ja toinen toisesta, eikä kaikkia voi miellyttää. Ja sitten siihen yhteen ainoaan soittariin pitäisi tiivistää koko musiikkimaku ja vielä olla ylpeä siitä. How hard is that?
Jos uskaltaa olla rohkea, laittaa tietysti soittoääneksi sen oman lemppari kappaleen. Mutta jos on vähän ujo musiikkimaun suhteen, tulee helposti valittua biisi jota juuri sillä hetkellä soitetaan ja joka on suuren yleisön suosikki. Tämäkään ei aina toimi, sillä monia listahittejä vihataan yhtä paljon kuin rakastetaan.
Oma soittoääneni on tällä hetkellä Katy Perryä, mikä on jossain määrin melko rohkea veto. Mutta koska uskallan ihan rohkeasti sanoa, että kyllä, kuuntelen Katy Perryä, niin mikäs siinä sitten. Oma vinkkini tämän hetken soittariksi olisi Musea, koska se tuntuu uppoavan melkein kaikkiin. Onnea soittareiden valintaan!
Katy Perry - Teenage Dream
Pokémon tunnari
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti